Alfio Bonanno
Seitsemän askelmaa Iille
Galleria
Tutustu myös
Eyglò Harðardòttir
Kylä tervehtii taidekeskukseen saapuvia vieraita. Taiteilija toivoo teoksen elävän lehtien ja veden myötä, joita se kerää ja valuttaa hiljaa lävitseen. Kylän osien sivuseinät on maalattu hennoin jälkivärein, jotka taiteilija on kerännyt teoksen välittömästä ympäristöstä niittyleinikkeineen, koivunlehtineen ja vanhan koulurakennuksen punaisine seinineen.
Jenni Tieaho
Siuntiolainen kuvataiteilija Jenni Tieaho taivutti pajusta hevosen, jonka naapurin pojat nimesivät Liekiksi. Iissä kantakirjattiinkin maan ensimmäinen suomenhevonen. Taiteilijan mukaan joenuomassa kasvavaa pajua on punottu hevoseen kuin tekijöidensä tarinoita. Liekki myös muistuttaa Kauppilan vanhan koulun palosta, jonka tuhkasta taidekeskus sai alkunsa paikallisten taiteilijoiden käsissä.
Vladimir Zorin
Karjalan taidekentän aktiivinen esille tuoja Vladimir Zorin rakensi Iihin kodin, jossa tuuli saa kulkea vapaasti, ilman rajoitteita. Katsojan kysyessä taiteilijalta, miksei teoksen keskelle ole sisäänkäyntiä, vastasi Zorin: – Se on tuulen koti, ei ihmisen. Teoksella, jonka erivärisen muoviset osat taiteilija on tuonut mukaan Petroskoista, on vahva viittaus Venäjän sananvapauteen.