2008–2014

ART II BIENNAALI:
POETICS OF THE MATERIAL
12/6 – 21/8/2016
SEMINAARI 17/8/2016
>>> Ii, Finland

 

Konsepti

Poetics of the material

Saamelaisen kulttuurin ajatellaan usein liittyvän läheisesti luontoon. Luonnonläheisyys näkyy erityisen selvästi käytännöllisyyttä ja taidetta yhdistävässä duodji-käsityöperinteessä.

Monet saamelaiset nykytaiteilijat tuntevat duodji- perinteen, johon liittyy ymmärrys eri materiaalien tarjoamista mahdollisuuksista. Samalla he näkevät duodjin välineenä yleismaailmalliseen kommunikointiin ja globaalien kysymysten esille tuomiseen.

Nykyisin ihmiset tuntevat romantisoitua kaipausta luontoon ja halua elää läheisemmässä suhteessa ympäristön ja sen tarjoamien luonnonvarojen kanssa. Jopa Skandinavian eteläosissa elävillä saamelaisilla on usein läheinen suhde edeltävien sukupolvien elinympäristöön ja voimakas tunneside perinteiseen saamelaiseen elämäntapaan. Onkin esitetty, että saamelaistaiteilijoilla olisi luonnostaan läheinen suhde ympäristötaiteeseen saamelaisuuteen liittyvien perinteiden ja arvojen kautta.

Ympäristötaide tarjoaa uusia näkökulmia ympäröivään maailmaan ja sen kokemiseen. Art Ii biennaalin kohdalla se tarjoaa tuoreita näkökulmia myös Iihin paikkakuntana. Biennaalin taiteilijat on valittu heidän luontosuhteensa perusteella. Samalla on arvioitu taiteilijoiden suhdetta perinteiseen saamelaiseen elämänmuotoon ja elinkeinoihin. Tämänvuotinen biennaali tutkii ympäristötaiteen ja saamelaiseen perinteeseen kuuluvan luonnonmateriaalien käytön välistä yhteyttä.

Art Ii biennaali 2016 haluaa esittää uusia näkökulmia perinteisten saamelaisten elinkeinojen ja saamelaisen identiteetin ymmärtämiseen modernissa ja globaalissa taloudellis-poliittisessa ympäristössä. Tapahtuma pyrkii kokeilemaan ja tarjoamaan uusia kanavia saamelaiselle taiteelle.

Lue lisää…

Kuraattorit

Kuraattoreina toimivat Marja Helander sekä Maria Therese Stephansen.

Marja Helander (s. 1965) asuu ja työskentelee Helsingissä. Helander valmistui taidemaalariksi Lahden Taideinstituutista vuonna 1992 ja valokuvaajaksi Taideteollisesta Korkeakoulusta vuonna 1999. Helanderin töitä on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla hänen valmistumisestaan lähtien. Töissään hän on pohtinut identiteettiään oman saamelaisen taustansa kautta. Viimeaikaisessa tuotannossaan Helander on keskittynyt maisemiin, joissa tummat, salaperäiset näkymät esitetään ilman ihmistä. Teoksissa ihmisen ja luonnon nykyinen suhde näyttäytyy paremminkin synkkänä kuin sopusointuisena.

Maria Therese Stephansen (s. 1981) asuu ja työskentelee Norjan Hammerfestissä. Stephansen toimii koulutuspalvelujen johtajana, näyttelykuraattorina ja projektipäällikkönä Finnmarkin ja Pohjois-Tromssan Jälleenrakennusmuseossa. Hän on myös freelance-kuraattori, kirjailija ja tuottaja. Vuonna 2013 Stephansen työskenteli paikkasidonnaiseen taiteeseen erikoistuneen HFT 2013 – Nasjonal kunstfestival -taidefestivaalin projektipäällikkönä. Hän toimii myös Hammerfestin taideyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Stephansen on valmistunut visuaalisen kulttuurin maisteriksi Trondheimin yliopistosta aiheenaan yhteisötaide. Hän on työskennellyt monipuolisesti kulttuurin eri aloilla, mutta erityisesti häntä kiinnostavat tanssi, performanssi, poliittinen taide, yhteisötaideprojektit ja nykytaide yleisesti mukaan luettuna saamelaistaide ja Lähi-idän nykytaide.

 

Lue lisää…

Taiteilijat

Matti Aikio – Mihin saamelaiset loppuivat?
Matti Aikion teos on ääni-installaatio, joka kertoo saamelaisten tilanteesta Suomessa juuri nyt. Teos kääntää perinteisen saamelaisen tarinankerrontaperinteen ylösalaisin sijoittaessaan tarinan tulevaisuuteen.

Aikalaisten on vaikea nähdä omana aikanaan tapahtuvia historiallisia muutoksia. Vain ajallinen välimatka voi paljastaa tiettyjen tapahtumien historiallisen merkityksen. Teoksessaan Aikio käy läpi saamelaisten historiaa eikä kaihda absurdejakaan sävyjä viitatessaan pohjoissuomalaisten nykyiseen intoon julistautua saamelaisiksi. Aikion työ on kiehtovan ristiriitainen sekoitus runollista tarinankerrontaa ja poliittista kannanottoa. Taidepuiston puut saattavatkin olla ihmistä vastaanottavaisempia Aikion viestille, joka lempeästi kohoaa kaiuttimista tuuleen.

Matti Aikio (s. 1980) on kotoisin pienestä Vuotson kylästä Pohjois-Lapista. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Tromssan nykytaiteen akatemiasta vuonna 2012. Aikio työskentelee valokuvauksen ja videon parissa ja tekee myös installaatioita, äänitaidetta ja musiikkia. Hän on työskennellyt DJ:nä vuodesta 2009 alkaen. Töissään Aikio tutkii paimentolaisuutta filosofiana, kulttuurina ja elämäntapana. Taiteellisen työnsä ohella Aikio on mukana perheensä harjoittamassa poronhoidossa, joka on ollut hänen sukunsa elinkeino jo vuosisatojen ajan.

 

AIB201623lores

 

 

Tomas Colbengtson – Tyttö – minne matka?
Colbengtsonin biennaaliin valmistama teos koostuu kahdesta silkkipainotekniikalla akryylilevylle painetusta valokuvasta. Teos on sijoitettu paikkaan, jossa Iin luonto ja jokimaisema luovat sille taustan. Näemme kuvissa kahdet saamelaisnaisen kasvot, joita katsotaan vanhojen sarvikaiverruskuvioiden läpi. Taustalla virtaava joki vie ajatukset vuosikymmenten kulkuun ja kadonneeseen kulttuuriin.

Käyttäessään Ruotsin Tärnassa yli vuosisata sitten otettuja valokuvia Colbengtsonin työ kytkeytyy kolonialismin historiaan ja perintöön. Historiasta on tullut hänen teoksensa materiaalia. Teos pohtii ihmisen suhdetta menneisyyteen ja omaan taustaansa. Oman kielen menettäminen on vaikuttanut voimakkaasti Colbengtsonin valintaan työskennellä nimenomaan kuvataiteilijana. Töissään hän pohtii menetykseen, muistiin ja eheytymiseen liittyviä kysymyksiä.

Tomas Colbengtson syntyi Ruotsin Tärnassa ja on eteläsaamelaista syntyperää. Töissään hän viittaa usein saamelaiseen kulttuuriin esittäen kysymyksiä kulttuurisesta identiteetistä ja olemassaolon oikeutuksesta. Colbengtson tutkii taiteessaan saamelaisen kulttuurin ja Pohjois-Skandinavian kuvastoa, värejä ja muotoja. Saamelaisen kulttuurin suhde luontoon on läheinen ja siksi valolla ja maisemalla on Colbengtsonin taiteessa tärkeä merkitys. Töissään hän kokeilee erilaisia materiaalien ja välineiden yhdistelmiä ja hän on kehittänyt uudenlaisen tavan käyttää silkkipainotekniikkaa lasipinnoilla. Hän painaa kuvia myös erilaisille metallipinnoille kuten alumiinille, messingille ja hopealle käyttäen apunaan etsausta ja digitaalisen taiteen tekniikoita.

 

AIB201616lores

 

 

Aage Gaup – Metsäihminen
Iin ympäristötaidepuiston alkupäässä ihmishahmo kohoaa maasta. Metsästä saapuvan ihmisen ääriviivat piirtyvät paikoilleen kuin vartioimaan maisemaa. Gaup on käyttänyt materiaalinaan mängyn runkoja, joiden sisältä hän on herättänyt henkiin metsäihmisen.

Gaupin teos on kunnianosoitus Etelä-Amerikan sademetsissä eläville kansoille. Ihmisille, jotka ovat imeneet tietoisuuden ympäristöstään jo äidinmaidossaan, mutta joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa sen tulevaisuuteen. Silti juuri he tietävät, kuinka ympäristöä tulisi kohdella. Gaupin teos on kannanotto maailmanlaajuisiin kysymyksiin kapitalismista ja ahneudesta. Samalla teos on osoitus alkuperäiskansojen toisiaan kohtaan osoittamasta tuesta. Teoksessa perinteisiin saamelaisiin puuntyöstötekniikoihin liittyvä tieto ja osaaminen yhdistyvät sisältöön, joka kommentoi kaukana Saamenmaalta elävien ihmisten todellisuutta.

Aage Gaup (s. 1943) on Norjan Kaarasjoella asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä ja lavastustaiteilija. Hän on opiskellut kuvanveistoa Trondheimin taideakatemiassa vuosina 1972–78. Veistoksissaan Gaup käyttää materiaaleina muun muassa puuta, betonia ja alumiinia. Gaup on työskennellyt myös lavastajana sekä teattereissa että elokuvissa. Hän oli vuonna 1978 perustetun, saamelaisista taiteilijoista koostuneen Masin ryhmän perustajajäseniä. Ryhmä tuli tunnetuksi paitsi taiteestaan, myös poliittisesta aktiivisuudestaan.

 

AIB201604lores

 

Carola Grahn – My Name is Nature
Garola Grahnin biennaaliin valmistama teos koostuu kolmesta puisesta kyltistä, joihin on käsin kaiverrettu lyhyitä lauseita. Kyltit on sijoiteltu Iissä tekstien sisältöä vastaavien maisemanäkymien äärelle. Teoksen suorasukaisen toteavat lauseet ohjaavat ajatukset kuitenkin ihmisten välisiin suhteisiin.

My Name is Nature on vastaus ihmisen haluun luoda yhteys luontoon ja tulla yhdeksi jonkin itseään suuremman kanssa. Teoksessa luonto näyttäytyy ihmisen kaltaisena yksilönä, jolla on tunteet ja tietoisuus. Se on kuin omapäinen ja haluton rakastaja, joka tuntee itsensä jollain tapaa hyväksikäytetyksi. Kuten Grahn itse toteaa, ehkä tämä Luonnoksi kutsumamme rakastaja ei olekaan niin innokas luomaan suhdetta ihmiseen kuin me haaveissamme kuvittelemme. Hänen työnsä nostaa biennaalin teeman koko sivilisaatiota koskevalle tasolle. Se voidaan nähdä kommenttina modernin yhteiskunnan loputtomaan resurssien tarpeeseen. Teos osoittaa myös ihmisen luontoa koskevien ajatusten ja tekojen välisen epäjohdonmukaisuuden.

Carola Grahn (s. 1982) on eteläsaamelaista syntyperää. Hän kasvoi Jokkmokkissa ja valmistui taiteen maisteriksi Ruotsin kuninkaallisesta taideakatemiasta vuonna 2013. Parhaillaan hän asuu ja työskentelee New Yorkissa. Grahn yhdistää teoksissaan tekstiä, valokuvaa, installaatioita ja ääntä kerronnallisiksi kokonaisuuksiksi. Voimakkaat tunteet ovat usein hänen työskentelynsä lähtökohtia. Grahn tutkii töissään sekä sosiaalisia suhteita että ihmisen suhdetta luontoon tavoitteenaan ymmärtää annettuja rooleja, niiden suhdetta ihmisen omakuvaan ja vaikutusta yhteiskuntaan. Grahnin töitä on ollut esillä muun muassa Art Edition 2014 -näyttelyssä Hangaram taidemuseossa Soulissa, Linköpingin Passagen-taidehallissa 2015 ja SP-galleriassa Tromssassa 2015. Hän on myös julkaisut romaanin Lo & Professorn vuonna 2013.

 

AIB201621lores

 

Jenni Laiti ja Outi Pieski – Edellä kävijät
Edellä kävijät perustuu saamelaiseen sopuelämän (šoabalas eallin) filosofiaan: niin luonnon kuin ihmisenkin monimuotoisuuden suojelemiseen, säilyttämiseen ja tukemiseen. Laiti ja Pieski valmistivat biennaalissa oman rajattoman aitansa kävelysauvoista. Perinteisesti kävelysauvoista on Saamenmaalla tehty aitoja puuttomaan tunturiin poronvasojen merkitsemistä varten. Laitin ja Pieskin teos viittaa myös Saamenmaan dekolonisaation mahdollisuuteen määritellessään itse omat rajansa. Samalla se on kunnianosoitus taiteilijoiden esi-isille ja -äideille, jotka ovat kulkeneet heitä ennen ja heidän edellään. Edeltävien sukupolvien perintö elää edelleen nykyisessä saamelaiskulttuurissa.

Jenni Laiti (s. 1981) on saamelainen aktivisti, käsityöläinen ja taiteilija, joka työskentelee myös saamen kielen parissa. Laiti on kotoisin Inarista ja asuu tällä hetkellä perheineen Jokkmokkissa Pohjois-Ruotsissa. Hän on koulutukseltaan saamen käsityön artesaani ja opiskelee saamelaiskulttuuria Uumajan yliopistossa. Laiti toimii aktivismin ja taiteen rajapinnoilla ja kokee itsensä aktivistiksi, joka käyttää taidetta työkalunaan. Hänen toimintansa koostuu kulttuurihäirinnästä, installaatioista, performansseista ja performatiivisesta suorasta toiminnasta. Laitin taide käsittelee kolonialismia ja dekolonialismia, saamelaisten oikeuksia omaan kulttuuriin ja maahan sekä ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Laiti vaikuttaa Suohpanterror-kollektiivissa, joka on tunnettu kantaaottavista ja provosoivista propagandajulisteistaan. Laiti on ollut aktiivinen myös kaivosten vastaisessa taistelussa Ruotsissa sekä maailmanlaajuisessa ilmastoliikkeessä

Kuvataitelija Outi Pieski (s. 1973) asuu Utsjoella ja Helsingissä. Hän on valmistunut Kuvataideakatemian maalaustaiteen laitokselta vuonna 2000. Pieskin taide sisältää maalauksia, kollaaseja ja tilateoksia, joissa pohjoinen luonto tulee esiin. Maalauksissa siveltimenvetojen orgaanisen muuttuvainen ja ornamentinomainen luonne tekee pinnoista eräänlaisia värillä kirjottuja rosoisia kenttiä. Saamenpukuun kuuluvan huivin hapsut kehystävät joitakin hänen maalauksistaan sitoen ne kulttuuriseen kontekstiin. Tilateoksissaan Pieski hahmottaa valon ja luonnon olemusta ilmavilla lankojen ja oksien rakennelmilla. Hänen aikaisemmissa tilateoksissaan luu, saamenkäsityö ja koristeelliset täkit kehkeytyivät kuvitteellisiksi asuinsijoiksi. Pieskin viimeaikaisessa työskentelyssä on korostunut ajatus saamelaisalueen luonnosta kulttuuriympäristönä, ei koskemattomana erämaana.

 

AIB201684lores

 

Joar Nango – Pikimusta
Nangon tervanpolton perinnettä tutkiva, prosessiin keskittyvä teos tarjoaa erilaisen lähestymistavan ympäristötaiteeseen. Teoksessaan Nango tutkii tutun materiaalin, tuohen,  muutosprosessia pohjoisessa ympäristössä. Tervan valmistaminen koivun tuohesta on perinteinen saamelainen tervanpolttomuoto. Tervanpoltolla on pitkät perinteet myös Iissä ja Oulun seudulla. Nango on kiinnostunut yksinkertaisista, mutta luovasti toteutetuista prosesseista sekä kestävään kehitykseen liittyvästä tiedosta. Tervan valmistusmenetelmää opettelemalla ja kokeilemalla Nango on luonut yhteyden vanhaan perinnetietoon ja muuttanut sen käsitteelliseksi teokseksi. Biennaalissa on näkyvillä jäljet ja dokumentointi kesäkuisen työskentelyjakson aikana toteutetusta prosessista.

Joar Nango (s. 1979) on norjansaamelainen taiteilija ja arkkitehti. Hän valmistui Norjan teknis-luonnontieteellisestä yliopistosta vuonna 2007. Töissään Nango liikkuu arkkitehtuurin, designin ja taiteen rajapinnalla tarkastellen identiteettikysymyksiä nykyarkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön luomien ristiriitojen kautta. Erityisesti häntä kiinnostavat pohjoisen rakennusperinteen yksinkertainen luovuus ja ympäristötietoisuus sekä paimentolaisuuden käsite. Nango on yksi vuonna 2010 perustetun FFB-arkkitehtikollektiivin perustajajäsenistä. Kollektiivi on erikoistunut väliaikaisiin teoksiin ja uutta luoviin interventioihin urbaanissa ympäristössä.  Kollektiivi oli ehdolla vuoden nuorten arkkitehtien palkinnon saajaksi vuonna 2012.

AIB201610lores

 

AIB201670lores

 

Ingunn Utsi – Kunnianosoitus II
Ingunn Utsi teki ensimmäisen Gudni / Kunnianosoitus -teoksensa Ássebáktin metsään Norjan Kaarasjoelle vuonna 1995. Utsin biennaalissa valmistama Gudni II / Kunnianosoitus II onkin kuin runo, jonka säkeet yltävät Iistä Kaarasjoelle. “Kaksi mäntyä seisoo metsässä kaukana toisistaan, silti toisiinsa kytkeytyneinä.” Kuin sukupuu, jonka oksat kurottavat etäisyyksien ja sukupolvien ylitse.

Puun pinta on paljas ja sileä kuin ihmisen iho. Taiteilijan kädet ovat muokanneet sen muotoa korvaten kaarnan kaarilla ja koristekuvioilla. Puun alaston runko kertoo meille tarinoita yleismaailmallisella kielellä. Taiteilija on etsinyt näkymätöntä näkyväisen takana. Puu on Utsin kunnianosoitus esi-isille ja maalle, joka kasvattaa puut ja auttaa meitä selviytymään ihmiskuntana.

Ingunn Utsi (s. 1948) asuu ja työskentelee Norjan Finnmarkissa. Hän on opiskellut Trondheimin taideakatemiassa ja työskentelee kuvanveistäjänä, taidemaalarina ja piirtäjänä. Veistoksissaan hän yhdistelee erilaisia materiaaleja kuten puuta, muovia, kiveä ja metallia. Tapaansa työskennellä puun kanssa hän on kuvannut seuraavasti: ”Työskennellessäni kolmiulotteisten puuteosten kanssa en juuri koskaan tee luonnoksia. Alan työstää materiaalia ja annan sen puhua minulle, niin mielelleni, silmilleni kuin käsilleni.  Antaessani materiaalin johdattaa työtäni kykenen näkemään lopputuloksen. Puu on materiaalina haastavaa ja täynnä yllätyksiä, mutta se muuttuu ja kasvaa teokseksi työskentelyn myötä.”

 

AIB201638lores

 

Kartta

Videot