Tervetuloa Art Ii Biennaaliin 2018

Art Ii Biennaali esittelee kansainvälistä nykytaidetta Iissä. Biennaali nostaa esille ajankohtaisia aiheita, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun taiteen keinoin sekä yhdistää rohkeasti kulttuuriperinnön vaaliminen ja nykytaiteen ilmiöt.

Lisäksi keskeistä on paikallisen yhteisön ja kansainvälisten taidealan ammattilaisten kohtaamisten mahdollistaminen yhteisöllisen toiminnan avulla. Biennaalin paikkasidonnaiset teokset sijoitetaan pääosin Iin ympäristötaidepuistoon sekä Iin kuntakeskuksen alueelle. Teosten syntyyn vaikuttavat ajalliset, paikalliset ja kulttuuriset olosuhteet. Yksi koko tapahtuman keskeisistä arvoista on kestävä kehitys niin ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurisestikin.

Aikaisemmat Biennaalit

Art Ii Biennaali on esitellyt kansainvälisiä taiteilijoita alkaen vuodesta 2008.