WRO on Tour -näytös

Tidal Wave & Substance Shift

Yhteistyössä WRO Art Centerin kanssa toteutetuissa videotaidenäytöksessä on aistittavissa ympäristössämme käynnissä oleva muutos. Vesi – tai sen puute – on teoksissa läsnä joko elementtinä, jonka olomuodot konkretisoivat murroksen, tai sitten se toimii ikään kuin kulttuurisena yhtymäkohtana liittäen yhteen ihmisen toimet ja veden olemassaolon.

”Tidal Wave” näytöksen teokset rakentavat meditatiivista ja veden olemukseen keskittyvää kerrontaa. Vesi on luonnonvoima, mutta se on myös ihmisen kahlitsema ja hallitsema elementti, jonka luonne vaihtelee ympäristöstä toiseen. Näissä teoksissa veden olemuksella luodaan esteettistä ja visuaalista maailmaa, jonka tunnelma antaa katsojalle kokemuksen veden varassa olosta.

”Subtance shift” näytöksessä hahmotetaan käännettä, joka tapahtuu maisemassa pikkuhiljaa silmiemme edessä. Se alkaa hauraasta ja pienestä, mutta kasvaa valtavaksi luonnonvoimaksi vieden ihmiskunnan mukanaan kohti dystooppista tulevaisuutta.

Teokset on alun perin esitetty osana WRO Media Art Biennalea vuosina 2015 ja 2017. Näytöksen kuraattoreina ovat toimineet Agnieszka Kubicka-Dzieduszycka ja Dominika Kluszczyk.

Substance Shift

Alexandre Larose (CA), Brouillard #19
35mm videoksi, 2015, 10:00

Lukas Marxt (AT), Reign of Silence
video, 2013, 7:20

Mikhail Basov (RU) + Natalia Basova (RU), Film for Imaginary Music
video, 2014, 6:29

Jacek Zachodny (PL) It Is He Who
video, 2012, 4:36

Eden Auerbach Ofrat (IL), Scapegoat
video, 2014, 3:10

Emmanuel Avenel (CA) + Marie-France Giraudon (CA), Rejections
video, 2013, 3:15

Yuk-Yiu Ip (HK), The Plastic Garden
video, 2013, 11:00

Tidal Wave

Hiroya Sakurai (JP), The Stream VI
video, 2015, 6:52

Beate Hecher (AT) + Markus Keim (IT), Mediterranean Sea
video, 2016, 9:00

Isabelle Arvers (FR) Heroic Makers vs Heroic Land
video, 2016, 10:56

Shota Yamauchi (JP) Tidal Wave
video, 2016, 8:15

Katharina Swoboda (AT) Penguin Pool
video, 2015, 3:20

Jacek Zachodny (PL) Go Back to Europe
video, 2015, 7:20